Suomen ABB:n liikevaihto vakaa, kannattavuus parani ja tilauskanta jatkoi kasvua

2017-02-08 - Suomen ABB:n vuoden 2016 tulos oli vakaa, mutta vaihtelu liiketoimintayksiköiden välillä oli edelleen suurta. Vuonna 2016 liikevaihtoa kertyi 2,2 miljardia euroa, mikä on 0,1 % viimevuotista enemmän. Operatiivinen EBITA kasvoi 2,6 % ja oli 320 miljoonaa euroa.

Uusia tilauksia kirjattiin 2,3 miljardia, mikä on 2,1 % vähemmän kuin vertailuvuonna 2015. Varsinkin meriteollisuuden ratkaisujen kauppa jatkui vahvana. Tilauskanta kasvoi 4,9 % ja oli 1,7 miljardia euroa.

Oman toiminnan tehostamisohjelmat sekä kustannussääsäästöt vahvistivat Suomen ABB:n tulosta. Kotimarkkinalla rakentamisen piristyminen, meneillään oleva miljardien eurojen sähköverkkoremontti sekä teollisuuden panostukset energiatehokkuuden ja tuottavuuden parantamiseen automaatiota lisäämällä näkyivät positiivisesti tilauksissa. Teollisen automaation ja digitalisaation hyödyntäminen tuottavuuden nostamisessa tukevat yhtiön pitkän aikavälin näkymiä. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteet uusiutuvan energian osuuden lisäämisestä sekä sähköisen liikenteen kasvusta ovat ABB:n kannalta suotuisia.

Merenkulun tehokkuutta ja ympäristömyönteisyyttä parantavia ratkaisuja toimitettiin muun muassa maailman suurimpaan jääolosuhteiden risteilyalukseen sekä 100-metriseen luksusalukseen. Liikenneviraston Tampereen käyttökeskukseen toimitettavan käytönvalvontajärjestelmän myötä Suomen ABB:n teknologia ohjaa ja valvoo koko Suomen sähkörataverkkoa. Kantaverkon käyttövarmuutta parannetaan ja pääkaupunkiseudun sähkönsyöttöä vahvistetaan toimittamalla kaasueristeinen sähköasema Fingridin sähköasemalle Vantaalle. Valmet Automotiven kanssa solmittiin Suomen suurin robottikauppa, jossa ABB toimittaa yli 250 teollisuusrobottia Mercedes-Benzin GLC-mallin hitsaamoon.

Henkilöstön kokonaismäärä Suomen ABB:llä vuoden 2016 lopussa oli 5 140, kun se vuotta aiemmin oli 5 260. Henkilöstömäärää pienensivät toiminnan uudelleenjärjestelyt eri liiketoimintayksiköissä. Suomen ABB rekrytoi vuonna 2016 yli 160 henkilöä ja tarjosi kesätyötä noin 950 nuorelle. Parhaillaan avoinna on useita kymmeniä työpaikkoja, muun muassa toimintansa aloittavaan kuljetuspalvelukeskukseen sekä ABB:n digitaalisen tarjoaman kehittämiseen.

ABB jatkoi vahvoja panostuksiaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vuonna 2016 Suomen ABB investoi tuotekehitykseen 129 miljoonaa euroa. Merenkulun polttoainetehokkuuden parantamiseen yhtiö toi markkinoille entistä energiatehokkaamman sähköisen Azipod-ruoripotkurijärjestelmän Azipod® XL. Aurinkovoimaloiden kustannustehokkuuden parantamiseen kehitettiin huipputehokas megawattiluokan aurinkosähkövaihtosuuntaaja (invertteri). Yhtiö toi markkinoille uusia taajuusmuuttajasarjoja, asennusrasiasarjan Pohjoismaiden markkinoille ja uusia runkokokoja NXR-moottorisarjaan. ABB:n kehittämä maasulkuja paikantava teknologia palkittiin Vuoden Verkostotekona.

Vuoden 2016 aikana ABB investoi aurinkovoimalaboratorioon, jossa tutkitaan ja testataan aurinkosähkövaihtosuuntaajien suorituskykyä, simuloidaan erilaisten verkkohäiriöiden vaikutuksia sekä tehdään säätestejä. Yhtiö kolminkertaisti valokatkaisijoiden vuosittaisen tuotantokapasiteetin investoimalla uuteen tuotantolinjaan Porvoon tehtaalla. Käytännön esimerkki teollista internetiä hyödyntävästä ratkaisusta on Helsingin Vuosaareen avattu etävalvontakeskus, josta on pilvipalveluja hyödyntämällä mahdollista valvoa kaikkia ABB:n uudella teknologialla varustettuja aluksia kaikilla maailman merillä. Lisäksi ABB investoi testilaboratorioon, jossa mitataan taajuusmuuttajan vaikutusta moottorin suorituskykyyn ja energiankulutukseen sekä digitaalisen palvelumuotoilun pilottilaboratorioon, jossa digiratkaisuja kehitetään ja pilotoidaan yhdessä asiakkaiden kanssa.

ABB on johtava teknologian edelläkävijä, jonka tarjonta kattaa niin sähköistystuotteet, robotit ja liikkeenohjauksen kuin teollisuusautomaation ja sähköverkkoratkaisut. Asiakkaat ovat maailmanlaajuisesti teollisuus-, energia-, liikenne- ja infrastruktuurialoilla. Yli 125-vuotias ABB on mukana edistämässä teollisuuden digitalisaatiota, energiajärjestelmän murrosta ja neljättä teollista vallankumousta. ABB toimii yli 100 maassa ja työllistää noin 132 000 henkilöä, joista Suomessa noin 5100. www.abb.fi



Avainluvut
MEUR 2016 2015 Muutos %
Saadut tilaukset2 3102 360 -2,1
Liikevaihto 2 2352 232+0,1
Operatiivinen EBITA* 320 312 +2,6
Tilauskanta1 6711 593+4,9
T&K129 138-10,6
Henkilöstö** 5 1405 260-2,3

*Tulos ennen korkoja, veroja ja kuoletuksia
** Sisältää vakituiset ja vuokratyösuhteet

Lisätietoja:
Lehdistötilaisuus Helsingissä ja Vaasassa (videon välityksellä) klo 11.00 – 12.00
Helsingissä osoitteessa Valimopolku 4 A, 7.krs
Vaasassa osoitteessa Sähkömäki 4 A

Pekka Tiitinen, toimitusjohtaja, p. 010 22 22289, klo 12.00 – 12.30 puhelimitse

Haku



YHTEYDENOTTO