Turkuun sähköautoille Terra-pikalatausasema

Turun linja-autoasemalla on maaliskuussa otettu käyttöön ABB:n toimittama 50 kW Terra-pika- latausasema sähköautoille. Se on liitetty osaksi kattavaa Virtapiste-latausverkostoa.

Uutinen on julkaistu ABB Oy:n power-asiakaslehden numerossa 2/2017.

”Halusimme parantaa latauspalvelumme laajuutta ja toimintavarmuutta keskusta-alueella. Meillä on latauspisteitä seitsemässä eri paikassa ympäri kaupunkia, ja linja-autoaseman piste on yksi käytetyimmistä”, Antto Kulla Turku Energialta sanoo.

Suuren sulakekoon ansiosta Terrassa voi ladata kahta autoa samanaikaisesti. Tarjolla on kaikki kolme latausstandardia, eli CCS:n ja Chademon lisäksi Type 2. Toimintavarmuutta parantaa erityisesti Terran redundantti rakenne.

”Terrassa on viisi tasavirtalähdettä, minkä ansiosta latauspalvelu voidaan paremmin turvata mahdollisissa erilaisissa vikatilanteissa”, Jukka A. Mäkinen ABB:ltä kertoo.

Käyttömukavuutta Terraan tuovat esimerkiksi uudentyyppiset liityntäkahvat sekä kosketusnäyttö, jolta voi seurata lataustapahtuman etenemistä.



ABB on toimittanut yli 5 000 Terra-asemaa noin 50 maahan.

Haku



YHTEYDENOTTO